mä nään näitä asioita mitä kukaan ei oo nähnytkään

les kuvahaaste.

Paras yhteiskuva

Treenaamassa

Paras kesäkuva

Paras talvikuva

Tunnelmallinen kuva

Hassu ilme

Toinen identiteetti

Paiskataanko tällä haasteella nyt sitten vaikka Iidan tiimiä, Annua ja Giniä sekä Susan belgijengiä. Saa suorittaa!

Kysymys ei ole siitä, kuka antaa minun tehdä sen, vaan siitä, kuka yrittää estää.

Pohdintaa koiran treenaamisesta, ominaisuuksista, mielentilasta ja kaikesta siihen liittyvästä.


Kun koiraa koulutetaan tavoitteellisesti, on treenaaminen aika venyvä käsite. Erilaisia metodeja, uskomuksia ja ennen kaikkea - erilaisia kouluttajia löytyy joka lähtöön. Jotkut kouluttajat vannovat vain ja ainoastaan positiivisen vahvistamisen nimeen, jotkut käyttävät viettiteoriaa pohjana koiransa kouluttamiselle. Omasta mielestäni noista molemmista tekniikoista on vallan mainiot lähtökohdat onnistumiseen. En kuitenkaan varsinaisesti kannata  kumpaakaan näistä, tai pidä kumpaakaan toista oikeampana. Kuitenkin alusta lähtien kouluttamisen tulee tapahtua koiran ehdoilla, koiralle sopivin metodein. Itse olen myös sitä mieltä, että jo ennen aloittamista kouluttajalla tulee olla melko selvä visio siitä, millaista suoritusta koiralta hakee. On helpompaa lähteä rakentamaan toimivaa suoritusta oman vision pohjalta, kuin täysin tyhjästä.

Pidän tärkeänä kulmakivenä koiranpennun kouluttamisessa ennen kaikkea mielentilan rakentamista. Kouluttajalla on vuosia aikaa hioa liikkeet teknisesti toimiviksi, kun taas mielentilan muokkaaminen on paljon pidempiaikainen prosessi, been there, done that.
Alussa kaikki lähtee ohjaajasta, ihmisen on oltava innostava ja kiinnostava.  On annettava pennun ymmärtää, että aktiivisuus ihmistä kohtaan on paljon kivempaa ja palkitsevampaa, kuin omilla reissuilla huiteleminen. Kun tämä osa-alue on kunnossa, treenaaminen on sekä ohjaajasta että koirasta kivaa, on helppoa lähteä rakentamaan liikkeitä baby steps-tyyliin, pitäen treenit edelleen mielekkäinä ja koiran tasolle sopivasti haastavina. Itse noudatan treenaamisessa sitä ideologiaa, että koiran täytyy olla aktiivinen minua kohtaan, ei minun koiraa kohtaan.

Jos koira on passiivisessa mielentilassa, se ei pysty ottamaan vastaan sille annettua informaatiota. Sen olen itse huomannut treenatessani kahta aivan erilaista koiraa, palvelualtista belgiä ja tavallaan itsepäistä schipperkeä. Ziralla passiivisuus on opittu tapa päästä pois tilanteesta, joita se ei pysty käsittelemään pienessä päässään. Se vetää korvat taakse, istuu takamukselleen ja yksinkertaisesti kieltäytyy tekemästä mitään mitä siltä pyydetään. Otolta taas ei ole koskaan ennen vaadittu mitään, joten sillä ei ole minkäänlaista miellyttämisenhalua. Se ei työskentele ihmiselle, se työskentelee palkalle. Otto on hyvin passiivinen ohjaajaa kohtaan, se ei oma-aloitteisesti ota kontaktia ja sitä pitää koko ajan aktivoida, jotta se malttaa keskittyä siihen mitä sille sanotaan. Muuten korvat häviävät ja se keskittyy enemmän hajujen seurailuun ja omaan touhuunsa.

Ziran kanssa on aina painittu mielentilaongelmien kanssa, joko se näyttää lähinnä siltä että olisi tekemässä mitä tahansa muuta kuin treenaamassa, tai sitten siltä menee kuppi totaalisesti nurin. Pitkien ja mielenkiintoisten keskustelujen jälkeen olen tajunnut tehneeni paljon virheitä, kun olen lähtenyt luomaan sille uutta mielentilaa työskentelyyn. Olen hyväksynyt liikaa "lusmuilua", passiivisuutta, ja omalla toiminnallani ei-toivottua toimintaa. Kuitenkin osaan olla ylpeä siitä, että kun osaan vetää oikeista naruista, Zira toimii kuin ajatus. Tuskin koskaan päästään Oton kanssa samalle tasolle, koska se ei ole laisinkaan samanlainen koira kuin Zira. Olen kuitenkin ylpeä myös pikkumustasta, joka kehittyy vähä vähältä hieman aktiivisemmaksi koiraksi, jonka kanssa on ilo työskennellä.

We slip and slide, as we fall in love

Zira, Linkki ja Demi

Kevät! <3 Sitä onkin tässä kovin odoteltu saapuvaksi, ja nyt se on täällä...... ja blogipäivitykset jumittaa, as always.

Molempien koirien kanssa on jumppailtu hieman agiliitoa, Otolle tehty lähinnä takaakiertoja ja eteenmenoja. Ziran kanssa on väännetty jos jonkinlaista ohjausta maarimoilla ja viidellä kepillä. Yhä edelleen, vaikka mummeli täyttää huomenna jo 11 vuotta (apua!), se on kuin ferrari. Siinä saa tosissaan juosta, jos haluaa ehtiä itse mukaan ohjauksiin. Olen myös yrittänyt opetella ohjaamaan "väärältä puolelta", minulle luonnollisempaa on ohjata koiraa vasemmalla kädellä, mutta joihinkin kohtiin on vain huomattavasti helpompaa ottaa se oikealla kädellä ohjaaminen mukaan. Myös supermegavalssitreeniä on tehty, niin helppo liike joka osoittautui siinä hyvin haastavaksi, ohjaajalla ei vain riitä koordinaatio valssaamisen jälkeen heittää koiraa valssaamisen jälkeen esimerkiksi takaakiertoon. Ihan hyvää treeniä siihen, että ajatus pysyy myös vauhdissa mukana - sekä koiralla että ohjaajalla :D

Eilen käytiin taas Hämeenlinnassa, mukaan lähti vain Zirbeloinen, joka muistutti taas helppoudestaan. On niin kivaa, kun koiran voi huoletta kuskata mihin vain, eikä se reagoi ympärillä hyrräävään ihmismassaan mitenkään. 11.30 oli sovittuna tokotreenit Sussun ja Linkin sekä Jassun ja Demin kanssa. Zirbe ei oikeastaan tehnyt suoranaisesti MITÄÄN, vain muutamaan otteeseen oikea-vasen-erottelua kahdella kapulalla. Oikeastaan muuten mummo teki oikein kivasti töitä, kerran se unohti mitä oli tekemässä ja kerran yritti kuskata kapulan Sussulle. Treenien jälkeen miitattiin pikaisesti Nelli-cavalier keskustassa, Olin tosi ylpeä siitä, että mummo osasi käyttäytyä siivosti myös vähän aremman kaverin kanssa. Treeneissä se ei ollut kovin innoissaan teinikaksikosta, joista varsinkin Linkki olisi mielellään mummoa leikittänyt.

Täytyy ilmeisesti vähän kunnostautua, ja käydä tällä porukalla useamminkin treenailemassa :)