The snow glows white on the mountain tonight

Seikkailu kuraisessa ihmemaassa

Hyi kamala tätä syksyä, kun on neljän aikaan pimeetä ku säkissä ja ihan turha haaveillakaan mistään kunnon ulkotreeneistä, kerta valaistus on olematon. Johan siinä hukkuis ohjaajakin kun lähettäs mettään jäljelle...

Täällä on tosiaan kuraa. Tosi hirmusen paljon kuraa. Ja pimeetä. Käytiin tässä muutama päivä sitten seikkailemassa "vanhoilla huudeilla", Hämeenlinnan seutuvilla koirakaksikon kanssa. Alotettiin retki käymällä yleisellä uimarannalla (hyi meitä vandaaleja) juoksuttamassa koirat parin tunnin automatkan jälkeen. Zirppa olis kovaa vauhtia ollu menossa ihan järveen asti, ellei ois tarpeeks kovasti kieltäny. Siellä kun vesi oli ohuessa jääriitteessä, ettei ihan missään uimalämpötiloissa keikuttu.. Pikkupelki pääsi vielä ihmettelemään laituriakin kun käytiin siellä, aluks tosin oli neidin mielestä niin jännä että oksat pois. Ei voi pieni koira tietää uskaltaisko sellasella ihan kävellä, vai sortuuko se järveen heti kun sille laittaa tassunsa.

Järvitsuibailun jälkeen käytiin koiramaisten otusten kanssa heittämässä lenkki vanhoissa tutuissa maisemissa, Vehmaisten mummolan metsissä. Tais itseasiassa olla Ottomonille eka kerta kun käytiin siellä suunnilla lenkkeilemässä, Zirbelle oli ihan tuttua kauraa. Kovasti meinas belgiä ärsyttää kun kiellettiin loikkimasta tuulen kaatamien puiden päällä, koska silloin todennäköinen jatko-osa tälle postaukselle olisi ollut "ja kuinka Zira itsensä oksiin seivästi". Nyt ollaan kovasti etsitty suunnasta jos toisesta lenkkiseuraa, että sais belgiö kokoistansa juoksuseuraa, joten vapaaehtoiset koirakaverit Turun seudulta, pistäkee viestiä ;)

Oon tules niinku stunttimies

#täytekuva

Meillä on ollu hyvin hiljasta. Tosi hiljasta. Varsinkin treenirintamalla. On vaikee saada mitään aikaan, kun ulkona sataa kellon ympäri vettä, räntää, lunta ja kaikkea muuta mahdollista. Lisäks pimeys iski tainnuttavana siinä syyskuun puolivälin jälkeen. Vähän ollaan jotain sisätilatokosessioita harrasteltu sillointällöin molempien koiruuksien kanssa. Belgi on lähinnä temppuillut ja skipi pohtinut (edelleen) perusasennon ja maahanmenon erittäin salaisia saloja.

Kaiken turhan jillailun lisäksi Zirben terveyspuolella on tapahtunut muutoksia. Se sai eilen kolmannen kohtauksen vuoden sisään. "Kohtaukset", millä nimellä toistaiseksi kutsutaan niitä, alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Koira vain seisoo paikallaan, läähättää, tärisee ja huojuu. Aiemmin epäiltiin lievää epilepsiaa, mutta oireet eivät täsmää epikohtauksiin. Koira on sataprosenttisesti tajuissaan ja pystyy pyydettäessä liikkumaan eikä vajoa "muihin maailmoihin". Tällä hetkellä oikein kukaan ei tiedä mistä ne vois varsinaisesti johtua. Vahvoina vaihtoehtoina on vatsavaivat, sillä belgiä närästää välillä aika rankastikin, ruoasta riippumatta. Myös iästä johtuvat muutokset selässä on mahdollisia. En halua maalailla piruja seinille, mutta oirekuvaus sopii myös vahvasti diabetekseen, eli sokeritautiin. Ollaan menossa lähipäivinä eläinlääkäriin tutkimaan asiaa tarkemmin. Toivon syvästi, että kyseessä olisi pelkät vatsavaivat jotka korjaantuu jollain ihmelääkkeellä, eikä suinkaan mikään niin vakava ja lopullinen kuin selkävamma tai diabetes... Epin riskiä ei kuitenkaan vielä suljeta pois, sillä Zirpen pentuesisaruksella on epilepsia. Lihasjumeista tai nikamalukoista ei pitäisi olla kyse, sillä tyttönen on vähän aikaa sitten hierottu auki.

Nyt sormet ja varpaat ristissä odotetaan mitä elli on mieltä tapauksesta.