tiistai 19. elokuuta 2014

Noudon opetus - mission impossible?

Noudon opettaminen voi olla haastavaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Toisille koirille se taas voi olla yllättävänkin helppoa. Noudon opettamiseen kannattaa varata aikaa muutamasta viikosta puoleen vuoteen, eli ensimmäiseen vastoinkäymiseen ei kannata masentua. Jos koiran osaaminen ei kehity tai koira menee lukkoon, kannattaa pitää taukoa harjoituksista tai vaihtaa koulutustapaa – tapoja on yhtä monta kuin on kouluttajaakin. - kennel Briskbreeze 

Tästä aiheesta on aikoinaan pyydetty postausta, tosin sain vasta nyt aikaiseksi kirjoittaa sen.
Nouto on tokoliike, mikä kannattaa alusta asti palastella mahdollisimman hyvin. Alusta asti on tärkeää antaa koiralle fiilis, että esineen suuhun ottaminen ja ohjaajalle tuominen on kivaa, ja ennenkaikkea kannattavaa. Tiheä ja oikea-aikainen palkkaaminen oikeasta toiminnasta helpottaa noudon (ja muidenkin) tokoliikkeiden opetusta. Koiralle joka ei pidä esineiden kantamisesta, joka ei mielellään kanna edes keppejä metsässä, voi noudon opettaminen olla haastavaa - ja tuntua jopa mahdottomalta. Minulle tullessaan Zira ei suostunut ottamaan kapulaa suuhunsa. Se paineistui heti, kun sitä pyydettiin pitämään yhtään mitään suussaan. Ja itse tein sen virheen että treenasin paineistunutta koiraa. Namitettiin joka kerta kun se suostui omatoimisesti koskemaan kapulaan. Ongelma oli valmis - koira yhdisti vielä vahvemmin noudon ja huonon mielentilan toisiinsa. Tällöin se ei suostunut edes hakemaan lelua, saati sitten kapulaa.

Tätä ongelmaa lähdettiin korjaamaan oikeastaan sillä, että treenattiin pelkästään mielentilaa kapulaa kohtaan. Zira oli tällöin täysin välinpitämätön nähdessään kapulan, ei lähestynyt sitä oma-aloitteisesti edes nuuskimalla. Aluksi käytettiin erittäin lievää pakotetta, jolloin kapula laitettiin koiran suuhun. Palautusta lähdettiin opettamaan kateuden kautta, jolloin belgi seurasi kytkettynä kun leikitin toista koiraa kapulalla. Silloin syttyi se jokin lamppu, ja se haki kapulan. Siinä hoomoilasena tuijottaessani unohdin jälleen. Tämän jälkeen Zira on oppinut noudon, mutta yhä edelleen sitä vahvistetaan treeneissä namien ja leikin avulla. Olen hakenut noutoon täpäkkyyttä ja innokkuutta saalisvietin kautta, joten kapula ei ole enää kapula. Se on lelu, jota saalistetaan ja haetaan, ja sen tuomisesta palkataan. Pitämisharjoitusten treenaaminen jatkui yhä, vaikka koiran nouto olikin kympin arvoinen.

Kukaan ei sano että noudon kouluttaminen pitäisi aloittaa minkään maailman kapulalla. Luultavasti seuraavan pentukoiran kanssa noudon harjoittelu aloitetaan ihan lelulla, jotta ylipäätään mitään negatiivista mielleyhtymää noutoliikkeeseen ei pääse syntymään. Leikin varjolla harjoittelu on aina suuri plussa koiralle, sillä suurin osa koirista yhdistää leikkimisen hauskaan yhteiseen tekemiseen eikä puhtaasti koulutukselliseen tekniikkahinkkaamiseen. Noudon mielentilan tulisi myös olla hyvä, sillä kokeessa tuomarit katsovat pisteytyksessään myös sitä, kuinka innokkaasti koira lähtee kapulalle. Koira ei kuitenkaan saa lähteä kapulalle liian innokkaasti, sillä sen täytyy odottaa ohjaajan käskyä ennen lähtöä.

Noutoliikkeessä on teknisesti (ja oman mielipiteeni mukaan) ottaen kolme erillistä osaa: kapulal
le käskystä eteneminen, sen nostaminen ja palauttaminen ohjaajalle. Näistä kolmesta osasta voi mokata yhden, kaksi tai kaikki. Koiran pitää pystyä hillitsemään itsensä kun kapula lentää, joten koulutuksessa liiallinen saalisvietillä pelaaminen voi aiheuttaa ongelmia. Sen tulee odottaa ohjaajan käskyä ennen kuin saa edetä kapulalle. Nostamisessa kannattaa olla mahdollisimman tarkka, sillä koira ei saa pudottaa tai mälvätä kapulaa. Tietysti jokainen suoritus on erilainen, ja koira voi vauhdikkaasti hakiessaan saada kapulasta huonon otteen jolloin se lipeää sen hampaista. Se ei varsinaisesti ole ongelma, jos koira kuitenkin suorittaa noudon yleensä korrektisti. Myös palautukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Koira ei saa tässäkään pudottaa kapulaa, ja sen tulee istua joko ohjaajan eteen tai perusasentoon sivulle. Itse en ole kiinnittänyt noudon suoraan perusasentoon tarpeeksi huomiota, joten Zira istuu lähes säännönmukaisesti vinossa noudon jälkeen.

Koin itse noudon opetuksessa naksuttimen (eli klikkerin) erittäin hyväksi ja toimivaksi keinoksi. Kun ohjaaja osaa ajoittaa naksautuksen oikein, se antaa koiralle joka kerta tismalleen samanlaisen signaalin joka merkitsee sille onnistumista ja tehtävän päättymistä. Noudossa käytin klikkeriä lähinnä pitämisen opetukseen, jolloin palkitsin koiran sen pidettyä kapulaa tietyn ajan suussaan mälväämättä ja tarkkaavaisena.

Nouto on periaatteessa äärettömän helppo ja simppeli liike, jonka opettamiseen ei vaadita kuin kapula, paljon herkkuja ja kärsivällisyyttä. Noudosta on tokossa vielä useita eri variaatioita (tasamaanouto, metallinouto, hyppynouto, tunnistusnouto), joissa kaikissa kuitenkin perusidea on aivan sama. Koirasta saa vaivannäöllä ja huolellisella palkkaamisella varman noutajan, joka itsekin nauttii liikkeen suorittamisesta.

2 kommenttia:

  1. Lues toi toinen kappale kertaalleen, siinä on juttuja kahdesti ja puolikkaita lauseita O_O

    VastaaPoista
  2. ahahahah blogger. i hate u. Lisäsin kuvat ja näköjää heitti koko jutun keturallee XD

    VastaaPoista