tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tokopossu Otto Von

Ei kommentteja:
Ei olekaan ilmeisesti hetkeen tullut kirjattua ylös Pienen Mustan sankaritekoja tokon saralla. Pikkupossu tekee nykyään duunia galaksien asennosta riippuen tosi hyvin! Ollaan päästy vihdoin etenemäänkin perusasentojen ja maahanmenon hinkkaamisesta. Hiljalleen ollaan päästy kasailemaan kaukoja, kokeillen hieman eri variaatioita tekniikkojen suhteen. Haluan opettaa pikkupiskille ns. hissikaukot, jolloin ei jouduttaisi taistelemaan saman eteenpäinryömimisongelman kanssa, kuin Ziran kaukoissa. Ilmeisesti pienen säädön jälkeen työ alkaa tuottaa tulosta, sillä äskettäin Otto väläytteli jo äärettömän hienoja maahan-seiso-vaihtoja. Istumisen suhteen pitää vielä jatkaa hinkkaamista, sillä Oton mielestä on tosi kiva ottaa pari askelta taaksepäin seiso-istu-vaihdossa. Ja istu-maahan-vaihto on edelleen hyvin hidas. Kiva kuitenkin huomata, ettei tässä ihan hakata päätä seinään. Valoa tunnelin päässä?

Seuraamisen suhteen ollaan aivan yhtä alkutekijöissään kuin aiemminkin, ellei jopa hiukan enemmän. Perusasennon paikka on Otolle edelleen hyvin epäselvä, välillä se unohtuu aivan liian taakse ja välillä taas edistää ainakin koiranmitan verran. Jotain pieniä seuruupätkiä ollaan otettu, niissä paikka on hirveän paljon selkeämpi eikä elä yhtään niin paljon, kuin voisi kuvitella perusasennon perusteella. Jatketaan treenejä ja mietitään edelleen uusia mahdollisuuksia tuon perusasennon selättämiseen, se kun on aika tärkeä palanen koko tokotouhussa...

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

nothing.

Ei kommentteja:
Saatte nyt kuvituskuvina hyyyyvin vanhaa insta-settiä.
Yllätys yllätys, me ei taaskaan olla tehty oikeasti yhtään mitään. Ollaan vaan oltu, ihmetelty ja nautiskeltu kesästä. Tai on koirat puuhastelleet jotain pieniä temppuhetkiä ja aktivointileluja, mutta enimmäkseen keskittyneet makoilemaan sohvalla ja syömään. Eilen kyllä yritin etäisesti aktivoitua belgin kanssa, ajoin sille jäljen ja tein pienet lyhyet tottistelut. No, kannattiko? Ei.

Jäljellä Zira oli ihan pihalla, ei hajuakaan kuusta eikä maasta. Eikä varsinkaan siitä, että jotain jälkeä olisi pitänyt ajaa... Ei voi syyttää edes jäljen haastavuutta, sillä se oli hyvin suoraviivainen ja ruokaa oli joka askeleella, eli lähes seisova pöytä katettu belgille peltoon. Mutta ei kun ei, ei irronnut yhtään. Kun oltiin muutama hyvä askel saatu jäljestettyä, päätin antaa laiskuudelle (ja palelemiselle) luovutusvoiton ja lähdettiin hakemaan loppupalkka ja pihalle tottistelemaan. Edelleen mummo oli ihan eri kiertoradalla kun ohjaaja, perusasentoja se tarjosi vinosti eteen ja seuruista se tippui ihan heti. Kuitenkin pakko sanoa, että muutaman sekuntin mittaisia pk-seuruita se vilautteli niinä hetkinä kun mahduttiin samaan kuplaan. Oikein hienoa, nättiä ja ennen kaikkea suoraa ja innokasta seuruuta löytyi, kun vähän kaiveli. Siihen me sitten lopetettiinkin, ei rassattu kummankaan hermoja yhtään enempää :D

Koko kesälle ei ole oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia, pitäisi ehkä jotain mätsäriä tai kimppatreenejä katsella jossain kohtaa, kun saisi aikaiseksi siirtyä ihmisten ilmoille.