Hyi kamala tätä syksyä, kun on neljän aikaan pimeetä ku säkissä ja ihan turha haaveillakaan mistään kunnon ulkotreeneistä, kerta valaistus on olematon. Johan siinä hukkuis ohjaajakin kun lähettäs mettään jäljelle... Täällä on tosiaan kuraa. Tosi hirmusen paljon kuraa. Ja pimeetä. Käytiin tässä muutama päivä sitten seikkailemassa "vanhoilla huudeilla", Hämeenlinnan seutuvilla koirakaksikon kanssa. Alotettiin retki käymällä yleisellä uimarannalla (hyi meitä vandaaleja) juoksuttamassa koirat parin tunnin automatkan jälkeen. Zirppa olis kovaa vauhtia ollu menossa ihan järveen asti, ellei ois tarpeeks kovasti kieltäny. Siellä kun vesi oli ohuessa jääriitteessä, ettei ihan missään uimalämpötiloissa keikuttu.. Pikkupelki pääsi vielä ihmettelemään laituriakin kun käytiin siellä, aluks tosin oli neidin mielestä niin jännä että oksat pois. Ei voi pieni koira tietää uskaltaisko sellasella ihan kävellä, vai sortuuko se järveen heti kun sille laittaa tassunsa.
Järvitsuibailun jälkeen käytiin koiramaisten otusten kanssa heittämässä lenkki vanhoissa tutuissa maisemissa, Vehmaisten mummolan metsissä. Tais itseasiassa olla Ottomonille eka kerta kun käytiin siellä suunnilla lenkkeilemässä, Zirbelle oli ihan tuttua kauraa. Kovasti meinas belgiä ärsyttää kun kiellettiin loikkimasta tuulen kaatamien puiden päällä, koska silloin todennäköinen jatko-osa tälle postaukselle olisi ollut "ja kuinka Zira itsensä oksiin seivästi". Nyt ollaan kovasti etsitty suunnasta jos toisesta lenkkiseuraa, että sais belgiö kokoistansa juoksuseuraa, joten vapaaehtoiset koirakaverit Turun seudulta, pistäkee viestiä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti