keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kesäkesäkesä

Koirien (huomatkaa monikko, menossa mukana myös pikkupiski Otto) kanssa ollaan väännelty jos jonkinlaista treeniä. Belgi on saanut jäljestää ja tokoilla, pikku-O on tehnyt pääasiassa tokon alkeita.

Zira on oikein pätevä jälkikoira. Laitan koiralle ruoat kippoon ja lähden kipon kanssa metsään tallustelemaan. Ollaan tällä hetkellä tehty Ziralle lyhyitä (40-50m) jälkiä, palkkana saa sitten rohmuta ruokansa kiposta. Belgi on todella todella pätevä jälkikoira. "Etsi"-käskystä pikkubelgi lähtee omatoimisesti etsimään jälkeä, mikä nousee todella hyvin ja koira kulkee suoraan jäljellä. Tapojensa vastaisesti pööki ei haahuile tai koita keksiä sijaistekemistä (keppien järsimistä, piippaamista ja maahanmenon tarjoamista) jäljelle. Etsii sinnikkäästi ja selvittää itse jos hukkaa. Itse pyrin olemaan varsin eleetön, jos koira hukkaa, annan sen itse etsiä enkä mene säheltämään väliin. Kyllä se sieltä löytyy, kertaakaan ei ole jäänyt kuppi metsään. Tokon saralla ollaan tehty lähinnä hyppyä (ja hyppynoutoa), noutoa, kaukoja (mukana myös voivoin seisominen) ja luoksetulon stoppia. Vaihtelua siihen perus seuraa-jäävät-kaukot-settiin. Hyppy toimii mainiosti (kyllä se kotona toimii!!) eikä koira nostata kierroksia. Nouto toimii, mitä nyt vinottaa osan perusasennoista ja mälvää kapulaa hieman. Kaukoissa ei ole muuta vikaa kuin seiso-maahan väli, jolloin koira ryömii eteenpäin. seiso-istu, istu-seiso ja istu-maahan toimivat mainiosti. Tänään vielä aikani kuluksi naksuttelin belgille ruutua, jonka tyttö muisti oikein hyvin viime kesän treeneistä. Meni laukalla alustalle, pysähtyi käskystä ja putosi maahan. Pätevä karvakorva. Vielä kun saisi siltä sen "noudan tai sit syön tän merkin"-asenteen pois, olis kaikki hyvin. Ziran kanssa on tosiaan tavoitteena päästä johonkin agilityryhmään ja hakea se BH, joten toko on nyt hieman toissijainen asia.



Otto on tehnyt pääasiassa luoksetuloja, perusasentoja, maahanmenoja ja lyhyitä seuruupätkiä. Välillä tuntuu että etenkin ulkona treenatessa pikkupiskillä on korvat vain koristeena, nenä ja hajut vie eikä remmin päässä roikkuva kontaktia maanitteleva ihminen kiinnosta pätkän vertaa. Alustavasti mietin Otolle agilityn sivulajiksi rally-tokoa, saa nähdä toteutuuko tämä. Otto on tehnyt ihan kivoja perusasentoja ja seuruuta, olen alkanut jo häivyttää kättä pois näissä molemmissa. Me edetään Oton kanssa hiljakseen ilman sen suurempia tavoitteita. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti