Suurin on poissa

Foolproof Blind Date "Zira"
15.3.2004 - 9.9.2016

Olin vasta täyttänyt 12, kun Zira muutti meille. Olen melkein 18, kun saattelin mummon syksyisenä perjantai-iltapäivänä ikiuneen. Maailman upein, maailman taitavin, maailman hienoin Sipulius, joka antoi niin paljon. Zira oli aina paikalla kun tarvitsin tukea, vaikka se ei osannutkaan puhua. Se painoi päänsä syliin ja nuoli käsiä, se ymmärsi. En voi tarpeeksi kiittää tätä upeaa eläintä meidän yhteisistä vuosista, kaikesta mitä se opetti ja kaikesta ilosta, mitä se toi elämääni. Sirppelin poismeno kosketti monia, se oli sellainen koira joka hurmaa kaikki pelkällä olemuksellaan. Niin iloinen, niin reipas, niin viisas, minun oma Pieni Urhea Belgialaiseni. Ikävä jonka Zira jätti jälkeensä on musertava, joka ikinen hetki kaipaan sen hännänheilutusta ja sen uskollista katsetta. Nyt tiedän että rakkaan mummon on hyvä olla, siellä missä se ikinä onkaan. Sippura ei tule koskaan unohtumaan, se elää kaikessa mitä tulen koirien kanssa tekemään. Sen myötä rakastan koirien kanssa touhuamista, sitä onnea mikä sen silmissä loisti vielä viimeiselläkin kerralla, kun se sai tottistella eteisessä nakkiensa eteen. Rakkain karvahapsupöksy. Toivottavasti me vielä joskus nähdään.

Vain yksi voi olla ensimmäinen, ja olen onnellinen että se oli Zira. ♥

Lepää rauhassa rakas.

Mummobelgi sairastaa

Mummo treeneissä pari vuotta takaperin

Mummokoira on ollut tähän mennessä hämmästyttävän terve, ollakseen jo 12-vuotias. Sinä aikana kun se on ollut meillä, se on käynyt eläinlääkärissä neljästi, kerran rokotuksilla. Ensimmäisellä kertaa leikeltiin haljennutta kynttä, toisella kerralla käytiin vain sennutarkastuksessa tutkimassa, mitä eläinlääkärillä on Ziran kunnosta sanottavaa.

Tänään käytiin vierailemassa kunnaneläinlääkärillä kello yhdeksän aamulla, vähän vakavempien ongelmien takia. Zira alkoi ontua pari viikkoa takaperin, melko satunnaista takajalan pomputtelua ja hetkittäistä ontumista. Ajattelin että se on revähtänyt, kun kyseessä ei ole mikään maailman ketterin koira. Se liukastelee ja kompastelee, törmäilee ja tömähtelee. Oletuksena oli, että rouva on kiirehtinyt sohvalta alas vähän turhan vauhdikkaasti ja siten reväyttänyt koipensa. Ontuminen ei ottanut loppuakseen, joten puhuttiin jo muutenkin eläinlääkärin varaamisesta, jotta selviäisi mikä siellä jalassa laittaa Sirpan kolmijalkaiseksi. Sunnuntaina, palauduttuani reissusta Tampereelta, oli näky aika karu. Samaan jalkaan, jota Zira oli tosiaan jo hetken aikaa ontunut, oli noussut puolikkaan kananmunan kokoinen patti. Kukaan ei oikein osannut sanoa mistä se olisi voinut tulla, kenties ampiaisen pistos tai tikku? Kohdassa ei kuitenkaan näkynyt haavoja, eikä Zira aristanut sen painelua. Kaikki kauhukuvat välähtelivät mielessä, aina kyyn puremasta murtumaan. Patti ei ottanut yönkään aikana pienetyäkseen, joten heti maanantaiaamuna soittoa eläinlääkäriin.

Tänään käytiin sitten kääntymässä vastaanotolla, jossa eläinlääkäri tutki patin päällisin puolin. Tällä hetkellä jalkaa hoidetaan tulehduskipulääkkeellä ja vahvoilla antibiooteilla, ilmeisesti jonkinlaisena tulehdustilana. Tämähän on hyvä uutinen, koska se on hoidettavissa pois antibioottikuurilla....!
Mutta. Koska kaikessa on aina mutta. Patti on selkeästi kiinteä, kova ja vaikuttaa olevan kiinni luussa, mikä voi viitata myös osteosarkoomaan, eli luusyöpään. Valitettavasti oirekuva sopii mummon oireisiin vähän turhankin osuvasti, mutta yhä elätellään toivoa siitä, että kyseessä olisi vielä hoidettavissa oleva vaiva. Epäily luusyövästä nousi kyllä itsellenikin mieleen jossain vaiheessa, sillä Ziran isä on lopetettu luusyövän vuoksi vain kymmenen vuoden iässä. Mutta eihän meidän koira...

Mikäli antibioottikuuri ei viikon aikana pure ja oireet helpotu, on vaihtoehtoina röntgenkuvaus tai lopetus ilman varmaa diagnoosia. Vielä palloillaan sen suhteen, lähdetäänkö siinä tapauksessa enää kiusaamaan mummelia röntgeniin. Toisihan se varmuuden diagnoosista, mutta Ziralla on jo ikää, eikä se muutenkaan enää ole elämänsä kunnossa. Tällä hetkellä Sirpe ei onnu, sillä se saa ison annoksen kipulääkettä antibioottikuurin ohella. Juuri nyt ei voi oikeastaan kuin toivoa, että antibioottikuuri toimisi ja kyseessä olisi vain tulehdus, ja mummolla olisi vielä tervettä aikaa jäljellä.

rakas. <3

I'm the queen B

Hurjan taitava laina-Paula

postauksen kuvat  © Elisa Salmi

Mitä tekee koiraharrastaja lauantaiaamuna? Laittaa kellon herättämään ennen kahdeksaa lähteäkseen ohjattuun tokopäivään. Tulipahan tuettua FMBB-joukkuetta osallistumalla, ja päivä olikin ihan antoisa. Koulutus pidettiin Hämeenkyrössä, Kyröskosken Käyttökoirien kentällä. Reissattuakin siis tuli ihan tarpeeksi yhden viikonlopun tarpeiksi. 

Kuten otsikosta voi päätellä, mukaan koulutukseen lähti treenilainakoira Paula, joka on hirrrrveän hieno 4-vuotias dobermanninarttu. Paulan kanssa on tarkoitus yrittää ehtiä tämän vuoden puolella vielä koekentille, saa nähdä mitä muuta keksitään pienen dobberin pään menoksi. Hirveän kiva koira.

Ensimmäistä settiä päästiin treenaamaan joskus puoli kahdentoista aikaan. Oltiin ykkösryhmän kuudes koirakko, joten hyvin ehti katselemaan muidenkin treenejä ja imemään itseensä tietoa. Ekaan settiin mahdutettiin ruudun työstöä, saatiin hyviä neuvoja paikan vahvistamiseen. Paulan kanssa ei koskaan ennen olekaan tehty tokoruutua, mutta luulen että pk-puolen eteenmenon pohjalta ainakin ruutuun juokseminen on suht helppoa opettaa. Sitten vielä pitäisi saada vahvistettua koiralle oikea paikka lihasmuistiin. Ja ohjaaja lopettamaan turha varmistelu. Siinä taitaa olla isompi työ. 

Ekan setin loppuun tehtiin vähän kontaktiharjoituksia. Paulalla toki on varsin hyvä kontakti ja minun makuuni todella hyvä työmotivaatio, mutta me ollaan vielä sen verran uutukainen koirakko, ettei tollaisten hömppäjuttujenkaan treenaaminen tee yhtään huonoa. Dobberinpalikka vaan oli sitä mieltä että ihan tyhmä juttu, namia tänne niinkun olis jo. Kaikkensa se teki, ennen kuin päässä syttyi lamppu ja tajusi luopua naminryöstöyrityksistä ja ottaa kontaktia. 

Tokassa setissä oli tarkoitus tehdä kuolleen kapulan noutoa, ohjattua ajatellen. Pitkän päivän jälkeen Paula alkoi kuitenkin olla suht väsynyt, ja oli vähän sitä mieltä että voit hakea sen kapulan ihan ite. Vähän alkoi jo keskittyminen herpaantua ja pää pyöriä, joten lähinnä sitten leikittiin patukalla ja haukutettiin. Lopetettiin treeni namien syöttelyyn ihan pikkujutuista, että jäisi molemmille hyvä mieli. Hirveän hienosti se kyllä tsemppasi loppua kohti, vaikka väsymys jo painoikin. Paula pääsikin suoraan kentältä autoon, ja oli omistajan mukaan ollut loppuillan rättipoikki. 

Itselleni jäi tokopäivästä hirveän hyvä mieli. Paula toimi lopun väsymystä lukuunottamatta todella hienosti, ottaen huomioon että tässä oli kyseessä ehkä meidän viidennet yhteiset treenit ja vielä todella pitkä päivä. Olin itse aluksi vähän epäileväinen sen suhteen, tuleeko treenaamisesta oikein mitään, vai meneekö koko aika oikeiden nappien etsimikseksi. Vaan vielä mitä, en juuri tyytyväisempi voisi olla. Saatiin hirveästi hyviä neuvoja ja työkaluja, että päästään tästä eteenpäin. Nyt täytyy ajatuksella alkaa tutustua uusien sääntöjen myötä tulleisiin avoimen liikkeisiin. Pitkästä aikaa taas kisakentille pääsy tuntua realistiselta ajatukselta, ja treenimotivaatio on huipussaan. Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin, kiitos Kaisalle hienon koiran lainaamisesta :)

jostain syystä blogger näyttää kuvat tosi rakeisina, parempilaatuiset saa klikkaamalla kuvan auki.

But tonight, i'll need you to stay

Mummokoira täytti eilen 12 vuotta. <3

Sirpu on nyt virallisesti VANHA. Se on vanhin koira, joka meillä on koskaan ollut. Sillä olisi ihmisten vuosissa ikää rapiat 84 vuotta, mikä on melko vaikuttava saavutus. Ikäisekseen vanha rouva on edelleen loistavassa kuosissa, mutta vanhuus ei tunnetusti tule yksin. Kuulo on teräsmummolta jo jonkin verran heikentynyt, ja uni maistuu paremmin kuin ennen. 19.3. juhlitaan meidän ja Sipulin vuosipäivää, silloin tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun karvapallo asteli meidän elämäämme.

hyvää synttäriä rakas <3
toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä <3

Olipa kerran suosikkirotulistaus

Olen tämän jo muutamaan kertaan kirjoitellut luonnoksiin, mutta aina jostain syystä jättänyt julkaisematta. On kiva päästä tutkimaan eri rotuja ihan ajatuksella, ja hyvä syy saada blogiin jotain elämää.

FCI 1 Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat)

Tässä ryhmässä löytyy useampia suosikkeja, joita on hankala laittaa järjestykseen. Belgit, bortsu, beussi, kelpie ja welsh corgi cardigan kuitenkin komeilevat top vitosessa. Näiden rotujen edustajia haluaisin vielä joskus omistaa, kunhan elämäntilanne sallii aktiivisen harrastamisen. Corgin sitten taas voisi ottaa vain hömppätokokoiraksi, tähän rotuun voin sanoa rakastuneeni ensi silmäyksellä! Ulkonäkö, ne korvat <3 tuitui.

FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat

Hirvittävän paljon vieraampi roturyhmä, suurimpaan en ole perehtynyt oikeastaan yhtään. Riisenin ja dobberin voisin kuitenkin kuvitella omistavani, joten sanotaan nyt että ne ovat suosikkirotuni tätä ryhmästä. Haaveissa kuitenkin pysyttelevät varmasti aina ja ikuisesti leonbergi, newfoundlandinkoira ja pyreinettenmastiffi. Tätä kolmikkoa en osaisi kuvitella omaan kotiini, ne vaativat paljon tilaa eikä varsinkaan kahden ensimmäisen terveystilanne taida olla kovin vahvoissa kantimissa. Jos etsisin vahtikoiraa maalle, kallistuisin ehdottomasti johonkin näistä. Ei se ego vaan se koko.

FCI 3 Terrierit

Terrierit eivät koskaan ole olleet mitenkään päin lähellä sydäntäni, enkä voisi kuvitella itseäni sellaisen omistajana. Jos kuitenkin pakko olisi valita, niin sileäkarvainen kettuterrieri ja englanninkääpiöterrieri miellyttävät ulkonäkönsä puolesta eniten.

FCI 4 Mäyräkoirat

Tähän on vain yksi vastaus! Normikokoinen karkeakarvainen mäyräkoira. Sellaisen haluaisin vielä omistaa itse, mutta perheestäni niitä on löytynyt useampia. Aivan mahtavia tyyppejä olleet kaikki.

FCI 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat

Tämänkään tyyppiset koirat eivät erityisesti miellytä, joten en ole näihinkään hirveästi perehtynyt. Lyhyen briiffauksen jälkeen rodut oli helpompi valita ainakin ulkonäkönsä puolesta. Jos ottaisin koiran FCI vitosesta, se olisi todennäköisesti akita tai eurasier. Muiden koirien käyttötarkoitus (esimerkiksi karjalankarhukoira ym metsästyskoirat) ei minulle sovi, tai sitten ulkonäkö ei miellytä.

FCI 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Beaglet on hauskoja, samoin dalmikset. Näistä voisin kuvitella omistavani lähinnä dallun, sillä beaglet eivät käyttötarkoituksensa vuoksi todennäköisesti soveltuisi minulle. Dallut taas sopisivat ainakin kevyempään hömppäharrasteluun, joten tämä olisi varmaankin valintani tästä ryhmästä.

FCI 7 Kanakoirat

Olen syntynyt ja kasvanut kanakoirien keskellä, joten näistä löytyy henkilökohtaista kokemusta enemmän kuin tarpeeksi. Meillä on ollut lähinnä saksanseisojia, sekä yksi korthalssingriffoni. Jos tästä roturyhmästä valitsisin itselleni koiraa, kääntyisin varmaankin setterien tai saksanseisojien puoleen. Nämä miellyttävät ulkonäöltään sekä luonteeltaan eniten, seisojien kanssa kun voi metsästyksen lisäksi harrastella muutakin. Niiden riistavietti ei ole niin räjähtävä kuin joillain metsästyskoirilla, ja oikealla koulutuksella ja motivoinnilla ne osaavat sulkea riistan hajut ulkopuolelle tarvittaessa.

FCI 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

Tästä roturyhmästä haluaisin vielä joskus omistaa ainakin labbiksen ja tollerin, sillä ne sopivat kanakoirien tapaan muuhunkin harrasteluun kun metsästykseen. Vesikoiraa minun on vaikea kuvitella omistavani, sillä ne eivät ulkonäöltään ole yhtään minun tyyppisiäni koiria. Varmasti varsin passeleita harrastuskoiria, itselleni vain en osaisi sellaista kuvitella.

FCI 9 Seurakoirat ja kääpiökoirat

Perhoskoira, kromföhrländer ja villis. Siinä top 3 tästä roturyhmästä, ja varmasti joskus tulen vielä hommaamaan tällaisekin. Viimeistään sitten kiikkustuolissa, kun harrastaminen on taakse jäänyttä elämää. 

FCI 10 Vinttikoirat

Jos vinttarin ottaisin, se olisi ehdottomasti whippet. Muita silmää hiveleviä ilmestyksiä ovat ratalinjainen grey ja venäjänvinttikoira, nämä ovat todella upean näköisiä otuksia. En vain usko voivani tarjota isolle vinttikoiralle sopivaa kotia, tosin whippet on melko korkealla "tuleva koira"-listalla. Saa nähdä, mihin elämä heittelee, ja kotiutuuko meille seuraavaksi vipukka, vai ei.

You're my everything